Feelvegas livekasino

Veikkauksen pöytäpelit yökerhoissa

Yökerhot olivat vuoteen 2019 asti paikkoja, joissa saattoi juhlimisen lomassa piipahtaa Veikkauksen blackjack- tai rulettipöydässä koittamassa onneaan. Digitalisaation myötä yökerhopelaaminen oli kuitenkin koko 2000-luvun ajan vähentynyt nettikasinoiden vallatessa alaa. Toisaalta julkinen kritiikki ja vaatimukset rahapelien poistamiseksi humaltuneiden juhlijoiden ääreltä alkoi saada jalansijaa myös poliittisten päättäjienkin puheissa. Näistä seikoista johtuen Veikkaus lopulta teki ratkaisunsa ja päätti lakkauttaa pöytäpelien tarjonnan yökerhoissa koko maassa. Pöytäpelien pelaaminen jatkuu kuitenkin edelleen Veikkauksen omissa paremmin valvotuissa pelipisteissä, joista osa on hyvinkin myöhään auki.

Yökerhot ja kasinopelit Suomessa

Kasinopelien pelaamisella yökerhoissa on Suomessa pitkät ja juhlalliset perinteet. Ensimmäisiä pöytäpelejä sijoiteltiin suomalaisiin yökerhoihin noin 50 vuotta sitten. Tarjonta alkoi rulettipöytien sijoittelulla maan parhaimpiin lukeutuviin yökerhoihin. Hiljalleen pelitarjontaa laajennettiin ja blackjack-pöydät tulivat usein ruletin rinnalle pelattavaksi. Monopoliasemassa oleva Veikkaus sai yksin päättää, missä yökerhoissa kasinopelit olivat sallittuja, sillä ravintolat eivät rahapelejä itse voineet tarjota, kuten eivät voi tänä päivänäkään.

Pelipöytiä operoi yökerhoissa aina Veikkauksen oma henkilökunta. Tosin hyvin usein ilta- ja yöpainotteisesta työstä vastasi osa-aikainen opiskelija, joka hankki tienestejä krupieerina opintojen ohessa. Nuorten, vasta itsenäistyneiden opiskelijoiden keskuudessa nämä olivat haluttuja työpaikkoja, mutta vanhemmat asiakaspalvelun ammattilaiset karsastivat aamuyön pikkutunneille meneviä kasinopelitöitä, joissa palveltiin usein nousuhumalassa pelaavia asiakkaita tupakansavuisissa pelinurkkauksissa aina vuonna 2007 voimaan tulleeseen ravintoloiden sauhuttelukieltoon asti.

Kasinopelien saaminen omaan yökerhoon oli aiemmin todellinen onnenpotku ravintolayrittäjälle. Ennen digitaalisten rahapelien valtakautta ruletti- ja korttipelipöydät, joiden ääressä juhliva kansa sai pelata kasinoammattilaisen ohjauksessa, toivat asiakkaita yökerhoihin. Kasinopelien tarjonta yökerhossa myös nostatti paikan statusarvoa. Veikkauksen kasinopelipöydät olivat vain laadukkaiden yökerhojen etuoikeus. Toisinaan saattoi käydä niin, että ravintoloissa ja yökerhoissa kiertäneet viranomaistarkastajat suosittelivat kasinopelien lisäämistä tarjontaan, koska se toimisi hyvänä perusteena ravintolan pidennetyille aukioloajoille. Kasinopelit tekivät tavallisesta anniskelubaarista korkeatasoisen yökerhon.

Digitalisaation nousu ja julkinen paine

Se hohdokkuus, joka liitettiin kasinopelien pelaamiseen yökerhoissa, alkoi 2000-luvulle tultaessa vähitellen hiipua. Pelaaminen yökerhoissa väheni hiljalleen ja pelipöytien tuotot laskivat. Ravintolanpitäjät myös huomasivat muutoksen asiakkaiden kulutustottumuksissa. Kasinopelit eivät enää luoneet yökerholle erityistä luksusarvoa, vaan asiakaskunta oli enemmän kiinnostunut muusta viihdetarjonnasta. Yökerhojen pöytäpelit palvelivat entistä harvalukuisempaa asiakaskuntaa. Tämän vuoksi yökerhot eivät enää niin innokkaasti anoneet kasinopelipöytiä ravintoloihinsa, vaan ottivat pelipöytien vaatiman tilan muuhun käyttöön.

Yhtenä syynä ravintolapelaamisen vähenemiseen toimi myös digitalisaation nousu ja rahapelipalveluiden siirtyminen verkkoon. Yökerhossa pelaaminen ei ollutkaan enää kovin erikoista, sillä kasinopelejä saattoi pelata Internetissä täysin ajasta riippumatta. Nettiyhteyksien nopeutumisen myötä tulivat mukaan myös niinkutsutut live-kasinot, joissa saattoi verkon yli pelata oikean pelinjakajan vetämissä pelipöydissä. Kasinopelejä pelaavalle asiakaskunnalle oli huomattavasti miellyttävämpää jäädä kotiin pelaamaan kasinopelejä livenä verkossa kuin lähteä iltamyöhään yökerhoon pelaamaan pöytäpelejä.

Kolmantena tekijänä yökerhojen pöytäpelien alasajossa toimi julkinen paine. Rahapelien tarjonta lukuisissa yökerhoissa, humalassa oleville asiakkaille, ei yksinkertaisesti sopinut vastuullisen pelaamisen puolesta kampanjoivalle Veikkaukselle. Valtion rahapelimonopoli sai osakseen vahvaa ja kasvavaa kritiikkiä yökerhojen kasinopelitarjonnasta niin kansalaisvaikuttajien kuin poliitikkojenkin suunnalta.

Miksi lähteä etsimään blackjack-pöytää lähikapakasta, kun netissä voi pelata livekasinolla oikeita rahapelejä?

Pöytäpelit yökerhoista omiin tiloihin

Vääjäämätön seuraus suosion hiipumisesta oli yökerhojen pelipöytien sulkeminen. Vuoden 2019 alussa Veikkaus aloitti YT-neuvottelut, joiden tavoitteena oli uudelleen organisoida yökerhojen pöytäpelitarjonta. Käytännössä tämä tarkoitti pöytien sulkemista ja kokonaan uuden konseptin luomista pöytäpelien tarjonnan suhteen. Yhteensä 162:n ravintolan pelipöydät lopetettiin, sillä yökerhojen pöytäpeleille ei nähty enää tulevaisuutta kannattavana toimintana. Viisikymmenvuotinen taival kasinopelien pelaamisessa yökerhoissa oli tullut tiensä päähän.

Pöytäpelien pelaaminen ravintoloissa ei kuitenkaan loppunut yökerhopelaamisen päättymiseen. Veikkaus päätti panostaa enemmän omien toimipisteidensä kehittämiseen ja loi Feel Vegas -nimisen ravintolaketjun, joka keskittyy penkkiurheiluun, rahapelaamiseen ja ravintolapalveluihin. Näissä klubimaisissa tiloissa täysi-ikäiset asiakkaat voivat nauttia ravintolatarjoiluista samalla kun seuraavat urheilutapahtumia televisioista tai pelaavat kasinopelejä tiloihin sijoitetuilla pelipöydillä ja pelikoneilla.

Feel Vegas -ketju ei vastaa täysin aitoa kasinoa, vaan toimii enemmänkin monipuolisena ja modernina viihdekeskuksena. Pöytäpelit muodostavat yhden keskeisimmistä palveluista, joita näissä tiloissa tarjotaan. Tilat sopiva myös muihin tarkoituksiin ja usein Feel Vegas -ravintoloissa järjestetäänkin esimerkiksi Veikkauksen organisoimia pokeriturnauksia. Ravintolatoiminnasta vastaa tarkkaan valittu kumppani, joka pitää huolen siitä, että asiakkaat voivat nauttia pelaamisen ja urheilun seurannan ohella monipuolisesta juomavalikoimasta.

Yhteenveto

Pöytäpelien pelaaminen päättyi Suomessa vuonna 2019 Veikkauksen sulkiessa kaikki pelipöydät ravintoloista. Tätä edelsi puolivuosisataa kestänyt kasinopelien pelaamisen perinne yökerhoissa, mutta aika ajoi ohi tämän yökerhoviihteen. Uudelle vuosituhannelle tultaessa asiakkaat alkoivat kaivata yökerhoilta muita viihdepalveluita ja pelasivat kasinopelejä entistä enemmän verkossa. 

Lukujen valossa Veikkauksen päätös lakkauttaa pelipöytien pitäminen yökerhoissa oli ainoa oikea päätös. Tätä seurasi uusi kehitysvaihe ja pöytäpelejä voi nykyään pelata tyylikkäästi sisustetuissa Feel Vegas -ravintoloissa, joihin veikkaus on satsannut. Osa näistä kasinopeliklubeista on pitkälle iltaan auki ja tarjoavat perinteisiä pöytäpelejä sekä urheiluravintolamaista tunnelmaa. Aivan oikean kivijalkakasinon ilmapiiriä Feel Vegas -klubit eivät edes yritä tarjota, mutta perinteistä pöytäpelitarjontaa on kiitettävästi tarjolla kaikille, jotka haluavat kokea hieman aitoa kasinopelitunnelmaa fyysisen pelipöydän äärellä.