Muutamia maukkaita drinkkivinkkejä

Muutamia maukkaita drinkkivinkkejä

Aikojen saatossa suomalaisten drinkkimaku on kultivoitunut ja samalla baarit ja yökerhot ovat alkaneet tarjota hienostuneempia drinkkejä. Siinä missä ennen saatettiin tilata vain tuoppi olutta ja kossuvissy, niin nykyään baareissa juodaan paljon monipuolisemmin. Viinit ja pienpanimoiden oluet ovat ehdottomasti kansan suosiossa, mutta myös drinkkejä tilataan koko ajan enemmän ja erilaisia. Katsotaanpa siis hieman tarkemmin muutamia suosituimpia drinkkejä, joita saa lähes jokaisesta itseään kunnioittavasta baarista.

Baaritiskin kestosuosikit

Tietyt drinkit ovat vahvistaneet asemansa baarikansan mielessä ja niinpä niitä voikin huoletta tilata lähestulkoon baarissa kuin baarissa. Yleisesti ottaen jotkut drinkit sopivat paremmin vaikkapa herättelemään ruokahalua, kun taas toiset ovat enemmän seurustelu- tai ruoansulatukseen tarkoitettuja digestiivijuomia. Mutta drinkkejä voi nauttia oman maun mukaan etikettisäännöistä liikoja huolehtimatta.

Mojito

Yksi suosituimia rommipohjaisia drinkkejä on epäilemättä mojito. Sen viisi keskeistä raaka-ainetta ovat vaalea rommi, sokeriruoko, minttu, limetti ja soodavesi. Mojito on monen mielestä epäilemättä kesäinen drinkki, mutta sitä voi kyllä juoda vuoden ympäri, vaikka se tarjoillaankin jäämurskan kanssa. Tästä drinkkien klassikosta on olemassa monia eri versioita, mutta edellä mainitut viisi perusraaka-ainetta tekevät mojitosta aina mojiton. Mojito on kuubalainen keksintö, mutta sen voi helposti sekoittaa brasilialaiseen drinkkiin nimeltä caipirinha, jossa on paljon samoja elementtejä. Kannattaa kokeilla molempia ja valita oma suosikkinsa! 

Whisky sour

Joidenkin mielestä viskin sekoittaminen drinkkiin voi olla pyhäinhäväistys, mutta viskin ystävillekin löytyy sopiva drinkki. Sen nimi on whisky sour. Ja kyllä tästä drinkistä voi nauttia myös ei niin viskin ystäväkin, sillä vaikka viski pääseekiin tässä hyvin oikeuksiinsa, niin sen maku ei ole päällekäyvä. Tämänkin drinkin voi valmistaa usealla eri tavalla, mutta perinteisestä versiosta löytyvät viski, sokeriliemi, sitruunamehu ja mahdollisesti myös kananmunan valkuainen. Jos whisky sour maistuu, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla myös Old Fashioned -drinkkiä, johon oman makunsa tuovat viskin kylkeen lisättävät katkerot.

Aperol Spritz

Aperol Spritz on vanhaa perua oleva drinkki, joka on tehnyt uutta tulemista jo pitkään ‒ ja syystä. Sen raikkaus on vertaansa vailla ja sen valmistus on todella helppoa ja nopeaa, joten sen voi nauttia missä tilanteessa tahansa.  Aperol Spritzin raaka-aineet ovat Aperol, kuohuviini ja soodavesi. Koristeluun käytetään useimmiten appelsiinin viipaleita ja raikkautta tuovat jääpalat. Aperol Spritzin alkuperäinen resepti on peräisin Italiasta, joten siihen sopii erinomaisesti italialainen prosecco-kuohuviini, mutta myös espanjalainen cava sopii tämän drinkin valmistukseen mainiosti. Kannattaa kokeilla Aperol Spritzin valmistamista erilaisilla juomasuhteilla, jotta oma suosikkiversio löytyy. Maku on erinomainen jopa kokonaan ilman soodavettä!